Vanhoja valokuvia. Lapsuudesta. Kuvia vanhemmistani, sisaruksistani. Vauvana, uhmaikäisenä, koululaisena, murrosikäisenä, teininä. Kotona asuvana, kotoa jo pois muuttaneena. Yksinäisenä, kihlautuneena, avioituneena. Lapsiensa kanssa - tai ilman.

Kuvat ystävistä, perhetuttavista, puolitutuista. Matkoja maailmalla ja omassa kotipihassa. Kyllä, matkoja minuuteen. Itseni kanssa, sukuni kanssa, sivu-ihmisten. Matkaa mutkaistakin.

Kuinka kuvat kertovatkaan elämän tarinaa. Sen vaiheita. Unohtuneitakin muistoja. Vahingossa unohtuneita tai tietoisesti unohduksen tummaan multaan painettuja.

Tunnetiloina hymyt, iloiset ja vaivautuneet, nauru ja suru. Suru muistoista, joita ei haluaisi enää muistaa. Suru ihmisistä, joita ei enää ole, kuvattavana. Vain muistoina mielessä ja kellastuneissa kuvissa. Muistot asioista, jotka olisivat voineet jäädä tapahtumatta. Ne asiat, jotka ovat vaikuttaneet elämään, kulkeneet mukana muistojen repussa, taakkanakin.

Enemmänkin löysin iloisia muistoja, iloisia tapahtumia, kohtaamisia. Sain nauraa ja iloita, tapahtumista ja aikakausien kirjosta. Vaatteineen, sisustuksineen, tapahtumineen. Elämän arvoineen. Sekin näkyy, kuvissa. Muistojeni kuvissa.