Minulla on kaksi siskoa, nuorempia ovat molemmat. Toinen 3,5 vuotta nuorempi ja toinen 15 vuotta nuorempi, varsinainen iltatähtönen siis.
Suhteeni siskoihini, molempiin, on erittäin erinlainen. Johtuu pääosin ikäeroista ja myöskin vanhempieni elämäntarinasta ja sosiaalisesta asemasta.
Isomman pikkusiskoni kanssa olemme eläneet vanhempieni myrsyisän avioliiton ja sen eron. Alkoholin tuomat ongelmat, sekä hyvin itsellisen elämän äitini yksinhuoltajakauden aikana. Olen ollut se perheen "jätkä" jonka on ollut ymmärrettävä teknisistä asioista, toimia kantoapuna miehen puuttuessa talosta.
Suhteeni vanhempaan siskooni on ollut hyvin, hyvin määräilevä. Lapsuutemme leikissä hieno rouva ja sen koira, minä olin rouva. Sisko oli koira. Istui siellä missä hieno rouva käski sen istua. Hirveä leikki, näin jälkeenpäin ajateltuna. Olen osannut passauttaa ja palveluttaa siskollani. Sitäkin voi näin jälkeenpäin miettiä, miten sisko siihen alistui. On kyllä alistunut nytkin, avioliitossaan. Järkyttävää on, jos siihen on johtanut dominoiva isosisko. Olimme myös pahimpia riitakumppaneita, hyvin erilaisia luonteiltaimme ja elämän arvoiltamme. Ikä on tuonut suhteeseemme, onneksi, ystävyyttä ja ymmärtämystä.
Pienemmälle siskolle olin kuin äiti. Pienempi sisko on vanhempieni uudelleen solmitun avioliiton "tuotoksia". Tähän elämän aikaan elämäämme tuli uskonto ja usko, Jumala ja Jeesus, helluntailaisuus. Ei siis alkoholia isäni elämässä. Myrskyjä kyllä, ainakin alkuvuosina viiden vuoden erossa elämisen jälkeen.
Pienempää siskoa hoivasin ja hoisin. Vapaa-ajallani, oman elämiseni kustannuksella. Edullista lapsenhoitoa, sanoisin. Suhteemme muodostui hyvin lähelle äiti-tytär suhdetta. On ollut sitä näihin vuosiin. Nyt hänen pieneen poikaansa kohdistuvat tunteet, voinevat olla hyvin lähellä mummon tuntemuksia. Olin siskolleni esikuva, erittäin tärkeä. Hän oli minulle myös tärkeä, tosin koliikkivuosien aikana siskoani kannellessa iltaisin päätin että minä en ikinä tee lapsia. Eikä niitä ole tehty. Vaikea arvioida onko syy siinä, tai jossain muussa.
Onneksi pienemmälle siskolleni olen saanut olla myös se ihminen, jolle hän on uskaltanut kertoa oman elämänsä vaikeista asioista. Vaikein on hänen elämänsä ollutkin, kokenut liikaakin koettelemuksia. Olen saanut olla etä-apuna todella vaikein hetkinä, soittaa SPR:n vapaaehtoistyöntekijät auttamaan mustan kuilun reunalla. Olen kokenut tuskaa, mutta onneksi myös iloisia hetkiä. Tällähetkellä hän pienen poikansa ja ihanan avopuolisonsa kanssa tuovat suurta iloa elämääni. Niin, olen ollut kuin äiti. Psykologi sanoikin minulle, että minun pitäisi opetella irtautumaan "äidin" roolista ja siirtyä siskoksi. Onnistuukohan se?
....
Sisar, vel, sydänystävä on parhaimmillaan ihminen, joka tuntee meidät kokonaan, myös julkisen minän alla olevan ydinminän, meidän hyvät ja huonot puolemme, ja sittenkin pitää meistä, ja jopa rakastaa meitä.
...
Se, mitä tapahtuu lastenhuoneessa, on tärkeää vielä kymmeniä vuosia myöhemmin. Siellä on perusvertailuryhmämme, johon mittaamme koko elämän ajan itseämme ja ajatuksiamme.
...
Varsinkin sisaret voivat olla hyvin läheisiä toisilleen. Sisar on kuin peili, johon tyttö katsoo ja vertaa itseään: olenko samanlainen vai erilainen?
Kommentit